Sadetakin Suojassa Etusivu Marsut Omistaja Näyttelyt Poikueet Myynnissä Linkkilista Yhteystiedot Image Map

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mökkeilyä

Tiistaina (24.7) pakkasin Savannahin boksiinsa ja lähdimme äkkilähdöllä aamulla kohti Kiteetä. Nyt varmaan kaikki ihmettelivat miksi vain Savannah lähti mukaan? - Ajattelin, että Valerian olisi parempi jäädä kotiin mummoni hoidettavaksi, sillä en viitsisi rasittaa häntä turhaan noin. kuuden tunnin ajomatkalla, sillä emme viipyneet mökillä kuin kaksi kokonaista päivää, joten otin mukaan sen marsun joka ei stressaannu matkustelusta melkein laisinkaan.

Savannahin kanssa ollaan matkusteltu niin paljon ettei tyttö ole matkaamisesta moksiskaan. Alussa tietenkin ihmetellään mihin sitä ollaan jouduttu, mutta muuten matkat sujuvat leikiten. Mitenkäs muiden lemmikit suhtautuvat matkusteluun? Meillä ainakaan tämän marsun kanssa ei ole ongelmia, mutta ollaanhan me näyttelyidenkin takia saatu matkustettua, joten sekin on vaikuttanut Savannahin tyyneyteen matkustaessa.
Tänään (27.7) sitten palasimme turvallisesti ja hyvin mielin mökiltä tänne Etelä-suomeen.Väsynyt Savannah pääsi samantien reissun jälkeen puhtaaseen häkkiinsä lepäämään raskaan reissun jälkeen.
Matkan aikana pysähdyttiin kerran, Kouvolassa ja tältä näytti meidän pikku matkustaja. Hieman väsyneissä tunnelmissa, mutta ei se olekaan mikään ihme.

Koska viivyimme mökillä kaksi kokoinaista päivää Savannah pärjäsi hyvin taikakuutioaitauksella ja  pienellä vesipullolla, joten pesänä myös toimi tuttu ja turvallinen boksi missä matkakin sujui mökillemme.


Matkasta huolimatta kurkku maistui pikkusiskoni kädestä.

Seuraavana päivänä vietettiin leippoisaa päivää vain meidän mökillä oleskellen. Miten muutenkaan viettää päivä, kuin kuvata marsua ihanissa maisemissa? ;)

5 kommenttia:

  1. Minua inhottaa, miten Valeriaa syrjitään :< koko blogin pääosissa on vain Savannah ja sitä tuodaan jatkuasti esille :P. Tekisit edes pienen postauksen Valeriasta! Olisi mukavaa nähdä sitäkin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä anonyymi, otan toiveesi vastaan, mutta en voi sille mitään jos blogin lukijat ovat juuri vartavasten pyytäneet minua tekemään postauksia Savasta.
      En kyllä myöskään pidä siitä, että tällaisia kommentteja heitetään anonyymin takana, vaikka selvästi ilmaisit olevasi blogin lukija. Nooh, kukin tavallaan :')

      Poista
    2. Lueskelen anonyyminä, koska minulla ei ole blogia/tunnuksia ;3 ja olen pahoillani, kirjoitin ehkä hieman liian kärkkäästi mielipiteeni.

      Poista
  2. Savannahilla on kyllä upee turkki :O

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua, ja asiattomat kommentit poistetaan automaattisesti. Ethän siis vaivaudu käyttäytymään huonosti.