Sadetakin Suojassa Etusivu Marsut Omistaja Näyttelyt Poikueet Myynnissä Linkkilista Yhteystiedot Image Map

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kaunis sunnuntai ♥

Meillä täällä Espoossa vietettiin ihanan aurinkoista aamua ja päivää, vaikkakin eilen satoi lunta ja nyt paistoi aurinko täydeltä taivaalta. Toivottavasti tällaisia ihania päiviä tulee myös tulevaisuudessa!
Tänään klo. 11 aikoihin aloin touhuamaan marsuhuoneessa. Tapani mukaan olen joka sunnuntai pitänyt häkkien siivouspäivän ja en tänäänkään tehnyt poikkeusta tapaani.
Savannah lähettelee lukijoille aamuterkkuja likaisten heinien joukosta.
Aikaisemmin pidin häkkiensiivouksen keskiviikkoisin, mutta viikolla olen niin kiireinen että aloin pikku hiljaa siirtää siivousta arkipäivistä myöhemmäksi ja sunnuntaihin se sitten jäi. Sunnuntai on siitä mukava päivä, koska silloin on jo viikonlopun kiireet eletty joten on aikaa antaa vähän marsuille sitä omaakin aikaa, sillä itselläni ainakin harvoin on sunnuntaisin muita menoja. Voiko mukavampaa ajanvietettä olla kuin istua kotona ja hoitaa marsuja.
Tämä kuva on otettu klo. 11:49, joten juuri samoihin aikoihin kuin menin marsulaan ensimmäisen kerran tänään. Savannahin ilmeestä varmaan huomaa että hänet on juuri herätetty makoisten unien jälkeen, prinsessahan tarvitsee kauneusunia kaunistuakseen, heh ;D
Savannahin likainen häkki.

Savannahin puhdas häkki. 
Näyttää paljon paremmalta kuin likainen, eikös?
                                                                     Valerian puhdas häkki.

Ja tältä näytti lopputulos. Ihan perus siivous tällä kertaa, mutta ainakin marsut olivat tyytyväisiä päästessään tutkimaan omia siivottuja häkkejään.

Häkkien siivouksen lisäksi minulla oli tarkoitus pestä molemmat marsut pitkästä aikaa, mutta sitten päätinkin pestä vain Savannahin tänään koska ajattelin jättää Valerian pesemisen maanantaille. Vaikka monille tuttukin sanonta sanoo: “Älä jätä sitä huomiselle minkä voit tehdä tänään”
Sitten olikin Savannahin aika päästä kunnolla kameran eteen ja tässä pari otosta tältä päivältä.
Pesusta hymysuin me tullaan~
Meillä maisteltiin myös vähän kissanruohoa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Nyt loppui marsuharrastus!

Tällaiseen päätökseen ollaan tämän viikon kuluessa jouduttu, että tähän loppuu marsuharrastus. Marsut ja niiden tarvikkeet myydään eniten tarjoaville. Kiitos kaikille ihanille ihmisille näistä vuosista, toivottavasti muistatte meitä lämpimin sydämin. <3
Tämä harrastus ei ollut vain elämäni, vaan osa siitä joka teki siitä täydellisen.











Hyvää aprilli päivää!
Toivottavasti olette varoneet jekkuja tänään :D