Sadetakin Suojassa Etusivu Marsut Omistaja Näyttelyt Poikueet Myynnissä Linkkilista Yhteystiedot Image Map

sunnuntai 25. elokuuta 2013

SMY:n genetiikkakurssi I 25.8.2013

Sunnuntai tuli vietettyä SMY:n järjestämässä alkeiskurssilla, genetiikkakurssi I:sessä. Kurssi järjestettiin Helsingissä ja kurssin vetäjänä oli Lea Rahtu-Korpela. Kurssi oli tarkoitettu kaikenikäisille marsujen genetiikasta ja/tai kasvatuksesta kiinnostuneille henkilöille, joten tällaista tilaisuutta ei voinut jättää kokematta. 
Kurssilla käsiteltiin kromosomit ja geenit, yleiset termit, geenien periytyminen, rotu ja turkki genetiikka, eri ominaisuuksien genetiittinen periytyminen, genetiikan poikkeukset ja mutaatioiden synty, muutamien sairauksien geneettinen periytyminen. Samalla kurssilla pohdittiin, keskusteltiin ja esitettiin erilaisia kysymyksiä mitä mieleen juolahti. 

 Oli kaikinpuolin hyvä kurssi ja kokemisen arvoinen! Tuli opittua paljon uutta ja sai kuulla opettavaista tietoa, josta on luultavasti tulevaisuudessa paljonkin hyötyä. Jatkokurssi järjestetään parin kuukauden päästä, eli 19.10.2013. Jatkokurssia en mistään hinnasta aijo jättää väliin!

Nordic Championship Show, eli Pohjoismaiden kansainvälinen marsunäyttely häämöttää jo kahden viikon päässä ja täällä ollaan jo Kleon kanssa valmistauduttu hyvissä ajoin Nordiciin.

2 kommenttia:

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua, ja asiattomat kommentit poistetaan automaattisesti. Ethän siis vaivaudu käyttäytymään huonosti.