Sadetakin Suojassa Etusivu Marsut Omistaja Näyttelyt Poikueet Myynnissä Linkkilista Yhteystiedot Image Map

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Savannahista kuvapostaus

Tänään päätin pitää Sunnuntain kunniaksi kuvauspäivän, koska aikaa minulla oli rutkasti ja mikäs on parhain tapa kuluttaa aikaa? - Kuvaamalla tietenkin marsua. Savannah päätti olla tänään yhteistyönhaluinen ja kuvaaminen sujui kuin tanssi.

Niinkuin useat tietävät eläimet eivät aina ole yhtä helppoja kuvattavia kuin ihmiset tai edes yhteistyönhalusia, onneksi meillä lemmikien omistajilla on aina omat ideansa miten eläimet saadaan poseeraamaan kameralle kunnolla. Savannah on marsuistani helpompi kuvattava, koska hän pysyy paremmin paikoillaan, kun taas Valeria on jo viipottamassa pois kameran edestä. Tällä kertaa en Valeriasta kuvia ottanut, mutta ehkä ensi kerralla. Mitäs tykkäätte tämän päiväisistä kuvista?

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Video marsuista + blogitunnustus


Tällainen pieni video marsuistani jonka tein pari päivää sitten. Varsinaista ideaa ei ollut joten tein tämän pienistä klipeistä mitä löysin.


Nyt oli sitten minun vuoroni saada tunnustus, ja kiitokset kuuluvat Himpulalle joka minulle tämän tunnustuksen antoi. Olen ilkeä ja rikon sääntöjä, sillä useat ovat tämän tunnustuksen jo saaneet joten en tätä eteenpäin anna.

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

1. Perheessäni on ollut koiria jo ennen syntymääni
2. eli olen koiratyttö ollut jo ipanasta asti.
3. Omistan yhden oman lyhytkarvaisen mäyräkoiran ja kaksi sheltie marsua.
4. lempivärini on: Vihreä.
5. Mussutin purkkaa tätä tehdessäni.
6. Harva oikeasti tietää, että kun sisäinen nörttini pääsee valloillee loppua ei näy.
7. Olen perheeni tekniikan ihmelapsi ja ylpeä siitä.
8. Olen oikea marsuilija, tunnistan marsuni niiden äänten perusteella, joten tiedän aina kumpi sitä ruokaa ensimmäisenä kerjää.